Tervetuloa vielä kerran Iskun pariin! Miten niin "vielä kerran"? Lakkaako Isku? Kyllä, Isku lopettaa ilmestymisensä tähän numeroon - ja numero onkin sen kunniaksi vähintään megalomaaninen. Tarjolla on sekä ikivanhaa kotimaista että tuoreempaa kotimaista sekä vanhoja ja uusia käännösnovelleja.
Miksi Isku lakkaa? Ihan yksinkertaisesti sen takia, että päätoimittaja ei ole enää ehtinyt paneutua siihen sillä tarmolla ja viitseliäisyydellä, mitä hyvin tehty lehti kaipaisi. Mutta viisitoista numeroa - ei ole huono saavutus missään nimessä!
Pieni Iskun historia lienee kuitenkin paikallaan. Olin mukana perustamassa Länkkäriseuran Ruudinsavu-lehteä vuonna 2001 (lehden kymmenvuotisjuhlanumero on juuri tuloillaan) ja Pulp-lehteä vuonna 2003. Pulpin jälkeen tajusin, että Suomesta puuttuu harrastajakirjoittajille tarkoitettu lehti, joka julkaisisi rikosnovelleja. Scifi-lehtiä Suomessa kyllä löytyy (Tähtivaeltaja, Portti, Usvazine, Spin, Legolas jne.), mutta rikoskirjallisuuden puolella ei ole yhtään. Yhdysvalloissa ja jossain määrin Englannissakin niitä kyllä on: Hardboiled, Bullet Magazine, Crime Spree, Detective Mystery Stories, Shots ja muita. Lisäksi varsinkin Yhdysvalloissa ilmestyy paljon vanhoja pulp- ja muita lukemistolehtitarinoita julkaisevia lehtiä. Vaistosin jonkinlaisen markkinaraon, vaikkakin kuinka olemattoman. Suomessa Dekkariseuran lehti Ruumiin kulttuuri ei ole - sinänsä varmasti journalistisesti järkevästi - panostanut fiktioon juuri lainkaan, vanhoja novellejakin on julkaistu aika säästeliäästi. Lisäksi muistin, että olin kirjoittanut 90-luvun lopulla nipun rikosnovelleja, joissa oli pääosassa yksityisetsivä Joe Novak, ja ajattelin että niitä voisi hiukan siistimällä varmasti käyttää muiden novellien ohessa ja samalla harjoitella fiktion kirjoittamista. (Vanhojen ja uusien Novak-tarinoiden eron huomaa varmaan aika helposti.)
Iskun ensimmäinen numero ilmestyi vuonna 2004, ja sain siihen jo hyvän kirjoittajajoukon, jossa olivat mukana niin Petri Hirvonen, Sami Myllymäki, Tapani Bagge, James Reasoner kuin minä itsekin (kahdella novellilla, täytteeksi muutamassa minuutissa syntynyt Mack Bolan -parodia oli minun kirjoittamani, se ilmestyi typerällä salanimellä Don Cuplaton). Lehden ilmestymistahdiksi vakiintui kaksi numeroa vuodessa. Nappasin Iskun nimen Kanervan kirjapainon legendaarisesta lehdestä, jota toimittivat Reino Helismaa ja Olavi Kanerva vuosina 1940-1941 ja jossa ilmestyi Ami Hauhion piirtämä Maan mies Marsissa -sarjakuva (joka julkaistiin uusintapainoksena aiemmin tänä vuonna). Nappasin vanhasta Iskusta myös lehden nimiön, joka on edelleen hyvännäköinen.
Isku ei koskaan lähtenyt kovin kummoiseen lentoon, painosmäärä oli korkeimmillaan jossain 80 paikkeilla. Suurelta osin lehden pieni näkyvyys oli omaa syytä, jaksamattomuutta sekä ehtimisen ja viitsimisen puutetta. Ongelmia aiheutti myös se, että novellien kirjoittamisesta ilman palkkiota ja sen suurempaa näkyvyyttä olivat innostuneempia scifi- ja fantasiaharrastajat, joille taas rikostarinoiden kirjoittaminen ei välttämättä ollut sydämen asia. Dekkaripiireissä harrastajakirjoittamista jostain syystä esiintyy vähemmän tai sitten lajityypit eivät osuneet Iskun toimituksen kanssa yksiin. Iskun tyylilajeiksi vakiintuivat nimittäin hiukan häiriintynyt psykologinen rikostarina sekä kovaksikeitetty toiminta ja noir-henkinen synkistely. Tästä yhdessä harvoista arvosteluista huomautettiinkin, mutta toisaalta Iskun ei ollut ikinä tarkoituskaan olla kaikkea kaikille.
Kantava idea oli kuitenkin julkaista uutta kotimaista ja ulkomaista rikoskirjallisuutta höystettynä vanhoilla kotimaisilla ja ulkomaisilla. Varsinkin vanhoja suomalaisia rikosnovelleja on ollut jokaisessa numerossa; joidenkin kohdalla näin aika lailla vaivaa, että sain metsästettyä kirjoittajan perikunnan ja puhuttua heidät vielä ympäri antamaan julkaisuluvan. Iskun kymmennennen numeron kunniaksi ilmestyi pieni kirja, jossa oli jokaisesta numerosta mielestäni paras uusi kotimainen novelli. Olen tuuminut, että kun minulla nyt on käsissäni parisenkymmentä hyvää käännösrikosnovellia (mm. Vicki Hendricksiä, Ed Gormania, JA Konrathia, Jason Starria), olisi suoranainen rikos olla tekemättä niistä kirja. Ehkä sellainen tässä vielä ilmestyykin, mutta ei ihan heti - mikä minun tapauksessani tarkoittanee vuoden 2012 syksyä.
Isku siirtyi nettiin 11:nnen numeron jälkeen. Painoprosessi ja postittelu ja osoitteistosta huolehtiminen alkoi olla yksinkertaisesti liian raastavaa, mutta toisaalta painetusta lehdestä luopuminen varmasti osaltaan vähensi lehden viehätysvoimaa. Monikin sanoi minulle, etteivät halua lukea novelleja netistä, olivat ne sitten kuinka hyviä tahansa. Toisaalta nyt ne voi lukea kuka tahansa, aiempaa Iskua saivat lukea vain tilaajat. Kirjastoihin lehtiä meni vain harvoin, mikä oli osaltaan oma vikani, mutta myös kirjastojen vika, kun eivät oikein tienneet, mihin osastoon Iskun kaltaiset lehdet olisi pitänyt laittaa.
No, oli miten oli, viisitoista numeroa rikosnovellilehteä ei ole aivan huono saavutus, varsinkin kun lehden toimitus on kaiken aikaa koostunut vain yhdestä henkilöstä! Lisäksi pitää muistaa, että Iskun merirosvonumero synnytti perässään Seikkailukertomuksia-lehden ja että Iskun vanavedessä tuli ultralyhyitä rikos- ja kauhunovelleja tarjoileva Ässä. Kumpikin on ilmestynyt vähän vaihdellen, ja voin tässä paljastaa, että niidenkin seuraavat, ensi vuoden puolella ilmestyvät numerot ovat lehtien viimeiset.
Iskusta oli semmoinen hyöty itselleni, että se kiinnitti turkulaisen kirjailijan ja kustantajan Harri Kumpulaisen huomion ja toimitin hänelle vuonna 2007 Viides testamentti -nimisen antologian vanhoista turkulaisten tai turkulaiskytköksisten kirjailijoiden rikostarinoista. Sen jälkeen olen toimittanut yli kymmenen erilaista antologiaa ja - joskus harmikseni - antologioista on tullut minulle melkein brändi. Mutta hauska niitä on tehdä - ehkä osa siitä innosta, joka Iskuun on mennyt, menee nyt antologioihin.
Mutta ne novellit... kuten kansi jo ilmoittaa, tämä on meganumero. Tykityksen aloittaa Tarja Sipiläinen pienellä moraalitutkielmalla "Elonkorjuu", minkä jälkeen saammekin harvinaista vuosikerta-Tapani Baggea, vieläpä kaksin novellein. "Vaarallinen lauantai" ilmestyi alun perin SinäMinä-lehdessä salanimellä Tapio Halla-aho, jota ei ehkä enää vuonna 2011 arvaisi käyttää, joten se ilmestyy nyt Tapanin omalla nimellä. "Yön painajainen" on harvinaisempaa materiaalia: SinäMinään tarjottu novelli, joka ei kelvannut lehden päätoimittajalle ja jota ei sen jälkeen ole missään muuallakaan julkaistu. Tapani tarjoilee jälkimmäisen novellin jälkeen myös pienen muisteluksen SinäMinän novelleistaan, joista kaksi on saatavilla Turbatorin julkaisemassa Ammattimies-kokoelmassa. Iskun muita kotimaisia kirjoittajia ovat Tuomas Saloranta, Henry Aho ja salanimellä esiintyvä Matias Schwimmer, joka omalla nimellään tunnetaan erinomaisena kirjoittajana. Ehkä hän tämän härskihkön tarinan kohdalla ajatteli suojella omaa yksityisyyttään... Sokerina pohjalla tarjoamme vielä Eino Leinon yli sata vuotta vanhan tarinan "Metsätorpassa", joka on kuin tiivistetty versio 1940- ja 1950-luvun noir-dekkarien peruskuvioista.
Käännösjutuissakaan ei pihtailla. Skottimestari Allan Guthrielta on raju isänrakkautta kyseenalaistava novelli "Rakkaudella Rex". Texasin mestarin James Reasonerin "Pane aina parastasi" on arkistojen löytö: se on ilmestynyt alun perin Mike Shayne Mystery Magazinessa vuonna 1978. Lawrence Schimelin "Pudotus" taas on jo jotain aivan muuta. Yhdessä Matias Schwimmerin novellin kanssa ne muodostavat kiinnostavan vastinparin. Lyhyempää käännöskirjallisuutta tarjoilevat Keith Rawsonin "Leijuva mies" ja Michael A. Kechulan "Tylsistyminen".
Novellit voi tietysti lukea siinä järjestyksessä, jossa ne blogiin ovat tallentuneet, mutta toimitus suosittelee seuraamaan linkkejä. Tässä vielä linkit Iskun muihin nettinumeroihin: neljätoista, kolmetoista ja kaksitoista.
Ja nyt lukemaan!
