keskiviikkona, joulukuuta 21, 2011

Eino Leino: Metsätorpassa

Erääseen metsätorppaan tuli kerran joukko ihmisiä kaupungista ja kysyivät isäntää. Isäntä oli perunakuoppaa kaivamassa, mutta hänen tyttärensä seisoi kaivonvintin vieressä. Samassa tuli isännän veli pellolta ja eräs vieraista kysyi:
- Onko tuo teidän tyttärenne?
- Ei, vastasi isännän veli. - Hän on veljeni tytär.
- Tosiaan. Hän on niin teidän näköisenne.
Keskustelun kuuli isäntä perunakuoppaansa ja se vaikutti häneen niin kummasti, että hän heti nousi ylös ja kysyi, mitä heillä oli asiaa. Saatuaan, mitä tahtoivat, menivät vieraat matkoihinsa eikä heitä sen koommin kuulunut.
Mutta heidän sanansa olivat kummasti vaikuttaneet isäntään. Mitä enemmän asiasta ajatteli, sitä todenmukaisemmalta rupesi hänestä tuntumaan, että lapsi todellakin oli hänen veljensä tytär. Hänen veljensä oli nuori ja naimaton, hänen vaimonsa vielä kaunis, ja hän itse vanha ja kivulloinen. Myöskin muisti hänen kerran sanoneensa veljelleen:
- Kuulepas, miksi et sinä mene naimisiin?
- Eihän tuolla asialla niin kiirettä liene, oli hänen veljensä vastannut.
Niin se oli jäänyt ja veli jäänyt taloon isännän avuksi. Oikeastaan oli hän melkein kuin isäntä itse, sillä hän oli nuori ja voimakas ja oikea isäntä taas vanha ja kivulloinen. Siksi ei hän kyennytkään muuhun kuin kaikellaista pikku näperrystä toimittamaan ja käymään kalalla. Veli teki työtä pellolla ja tuli sitten olemaan paljon yhdessä vaimon kanssa.
Mitä enemmän oikea isäntä asiata ajatteli, sitä todenmukaisemmalta tuntui hänestä, että häntä oli petetty ja että tytär olikin hänen veljensä tytär. Hän mietti asiata kokonaisen viikon, mutta lauantai-iltana hän sanoi:
- Minä menen kirkolla käymään. Hoitakaa te kotia sillä aikaa.
Sunnuntai-iltana hän palasi ja nukkui yönsä hyvin rauhallisesti, sillä hän oli käynyt Herran ehtoollisella. Maanantaiaamuna sanoi hän veljelleen:
- Mene sinä tuon perunakuopan kattoa korjaamaan. Se tuntui olevan rikki sisäpuolelta.
Veli kiipesi alas perunakuoppaan, mutta isäntä hiipi hänen jäljestään ja pudotti hänen päälleen perunakuopan tiilisen katon. Sitten meni hän tupaan, tappoi kirveellä sekä vaimonsa että tyttärensä ja sytytti lopuksi koko tuparakennuksen tuleen. Kun se oli palanut tuhkaksi, lähti hän rauhallisesti verkkojaan kokemaan, mutta tultuaan keskelle järveä, sitoi hän kiviriipan kaulaansa, hyppäsi järveen ja hukutti itsensä. Hänen lakkiaan ajeli tuuli kauan aikaa rannasta toiseen.
Se oli syksy eikä kukaan kulkija sattunut metsätorpassa käymään ennen kuin edellä joulun. Mutta silloin oli kaikki lumen peitossa, ainoastaan tuvan savupiippu törrötti valkealla aholla eikä koskaan saatu tietää, mikä oli torpan asukasten kohtaloksi tullut. Yleisesti arveltiin kuitenkin heidän kuolleen yölliseen tulipaloon.

Ilmestynyt alun perin teoksessa Päiväperhoja. Pieniä tarinoita. Eero Erkko 1903.