torstaina, tammikuuta 17, 2008

Seikkailukertomuksia ulkona

Painotuore Seikkailukertomuksia nro 2 valmiina ja odottaa tilauksiaan: viisi euroa ja postikulut.

tiistaina, tammikuuta 08, 2008

Pari uutta kaappausta

Sain scifi-veteraani Gerald W. Pagelta pari novellia, yhden vanhan ja yhden uuden, jotka käytän jossain vaiheessa - vanhan Seikkailukertomuksissa, uuden ymppään joko Iskun scifi-numeroon, jota aloin suunnitella, tai sitten teen jonkin scifi-lehden erikseen. Page lupasi lähettää myös yhden tarinan, joka ilmestyi 80-luvulla hänen toimittamassaan Heroic Fantasy -antologiassa.

Seikkailukertomuksia # 2 ei ole vieläkään painossa, odottelen yhtä kuvaa. Valitan viivästystä. Tilauksia on kuitenkin jo tullut.