Vasili käveli ilman kiirettä kohti Jaroslavin kantapaikkaa. On tavallaan Jaroslavin onni, että minä teen sen, Vasili ajatteli, sillä Volodja olisi voinut lähettää asialle jonkun muun, esimerkiksi Bogdanin. Jo pelkkä ajatus Bogdanista sai sataman suunnalta puhaltavan tuulen tuntumaan Vasilista entistä hyisemmältä. Murmanskin kaduilla vaelsi lomalle päässeitä merivoimien sotilaita ja reppuselkäisiä nuoria, teknillisen korkeakoulun opiskelijoita. Opiskelijat toivat Vasilin mieleen Anushkan ja hän mietti, mitä tytölle kuului. Viime tapaamisesta oli ainakin kaksi vuotta. Ohi kiitävien autojen joukossa vilahti turvapalvelu Alekton arvokuljetusauto. Vasili osti matkan varrelta pienestä myyntikojusta vodkapullon, jonka laittoi päällystakin taskuun.
Jaroslavin kantapaikka oli ränsistynyt ja ankea juottola, jota ei ulkoa päin olisi välttämättä arvannut baariksi ellei sen likaisenharmaaseen betoniseinään olisi maalattu mustalla maalilla tekstiä ”Bar Gorshkov”. Vasili pohti, mitä toveri amiraali olisi ajatellut kunniakseen nimetystä baarista. Amiraali oli kuitenkin kuollut jo aikoja sitten eikä ollut nähnyt kotimaansa rappiota. Vasili haki olutta ja istuutui nurkkapöytään odottamaan. Hän päätti pitää päällystakin yllään, koska baarin lämmitys oli lähes olematon.
Ilta oli jo pitkällä kun Jaroslav viimein saapui. Vasili odotti, että Jaroslav oli hakenut vodkansa ja mennyt istumaan ennen kuin nousi ja meni hänen luokseen. Jaroslav ensin yllättyi ja sitten ilahtui nähdessään vanhan armeijakaverinsa. Vasili istuutui Jaroslavin pöytään.
- Mikä sinut tänne toi? Jaroslav ihmetteli.
- Liikeasiat, Vasili vastasi epämääräisesti. – Mitä sinä täällä teet? En ole kuullut sinusta mitään sen jälkeen, kun häivyit Pietarista.
- Olen töissä kalastusaluksella, Jaroslav vastasi.
Vasili ja Jaroslav kumosivat vodkapaukkuja ja vaihtoivat kuulumisia. Vasili piti kuitenkin huolen, että pysyi vodkan määrässä Jaroslavia jäljessä. Kovinkaan moni kuudennen komppanian jermuista ei ollut enää hengissä. Viina, huumeet ja väkivalta olivat vieneet suurimman osan, muutama oli lähtenyt oman käden kautta. Pistooli tuntui Vasilin povitaskussa painavana ja kylmänä. Vasili tunsi hetken haikeutta kuunnellessaan Jaroslavia, mutta terästi sitten itsensä.
Perjantai-illan kääntyessä yöksi Vasili ja Jaroslav päättivät lähteä muualle, koska humalaiset merisotilaat huusivat ja haastoivat riitaa. Vasilin maininta takin taskussa olevasta vodkapullosta sai Jaroslaviin liikettä. Jaroslav pummasi heille kyydin joltain ryyppykaveriltaan, joka ei ollut vielä niin humalassa etteikö olisi pystynyt kääntämään rattia. Ankean betonilähiön sijaan auto kaarsikin Vasilin hämmästykseksi poispäin kaupungista. Tiesikö Jaroslav jotain? Vasili aprikoi. Hän avasi päällystakkinsa, jotta saisi vedettyä pistoolin esiin nopeasti, mikäli tarvetta ilmenisi.
Auto kiipesi Murmanskin vierellä kohoavalle kukkulalle ja pian näkyviin ilmaantui pitkä rivi sekalaisista tarvikkeista kyhättyjä rakennuksia. Jaroslav selitti niiden olevan autotalleja.
- Kalastajat ja merimiehet pitävät näissä autojaan ollessaan merillä, Jaroslav sanoi. – He asuvat täällä ollessaan maissa. Jotkut miehet taas tulevat tänne pakoon vaimojaan. Juovat vodkaa ja ovat korjaavinaan autojaan.
Kuljettaja jätti heidät erään autotallin luokse ja lähti takaisin kaupunkiin onnistuen melkein pysymään yhdellä kaistalla. Jaroslav avasi oven ja sytytti valon. Hänen autotalliinsa oli vedetty sähköjohto, josta sähköyhtiö ei varmastikaan tiennyt mitään.
- Tervetuloa kotiini, Jaroslav sanoi.
Sisällä oven edessä oli vanha kolhiintunut Nissan. Autotallin takaosassa oli pöytä, pari tuolia ja sänky. Jaroslav loihti jostain pari lasia sekä purkillisen suolakurkkuja. Miehet istuivat pöydän ääreen. Vasili korkkasi vodkapullon ja he ottivat heti ryypyt. Vasili antoi katseensa kiertää. Hän huomasi surukseen eräällä hyllyllä käytettyjä ruiskuja.
- Eikös sinulla ollut vaimo ja tytär? Jaroslav kysyi. – Mitä heille kuuluu?
- Erosimme jo kauan sitten. Muija on Kiovassa jonkun ukrainalaisen sängyssä ja Anushka opiskelee Moskovassa lääketiedettä. Kumpaakaan en ole nähnyt pitkään aikaan.
- Paska juttu. Et ole muuten sanonut, millaisissa liikeasioissa olet Murmanskiin tullut?
Vasili päätti kertoa totuuden. Hän otti pistoolin ja laski sen pöydälle eteensä. Jaroslav tuijotti pistoolia epäuskoisena.
- Sinä olet jättänyt velkoja maksamatta väärille ihmisille, Vasili sanoi. – Luulitko olevasi täällä piilossa? Tambovin jengi hallitsee Murmanskin satamaa ja sana touhuistasi on kulkeutunut Pietariin asti.
- Sinä...työskentelet Volodjalle? Jaroslav kysyi epäuskoisena.
- Olen työskennellyt hänelle niin monta vuotta, että ihmettelen itsekin miten olen vielä hengissä. Ehkä se johtuu siitä, että sain eloonjäämisoppini Afganistanissa. Olen nykyisin hänen luottotorpedonsa.
- Miten sinä olet hänen hommiinsa päätynyt?
- Tarvitsin rahaa ja hän tarvitsi miehiä, jotka osaavat käsitellä aseita. Nämä nuoret idiootit, joita Volodja palkkaa ovat saaneet oppinsa amerikkalaisista elokuvista ja kuolevat melkein heti miliisin luoteihin. Minä pidän pääni ja perseeni matalana enkä räiski ympäriinsä. Minä tähtään ennen kuin vedän liipaisimesta.
- Nyt olet sitten tullut perimään velkoja, niinkö? Ei minulla ole rahaa maksaa Volodjalle.
Vasili pudisti päätään.
- Minua ei lähetetty hakemaan rahaa. Minut lähetettiin tappamaan sinut.
Kesti hetken ennen kuin Jaroslav käsitti, mitä Vasili oli sanonut.
- Tappaisitko sinä minut? Mehän olimme yhdessä Afganistanissa.
- Tämä ei ole henkilökohtaista. Lupaan tehdä sen siististi ja nopeasti pistoolilla. Usko minua, pahempiakin vaihtoehtoja löytyisi. Haluatko mennä metsään vai hoidetaanko homma täällä?
Jaroslav nuolaisi huuliaan ja vilkaisi pistoolia.
- Entä jos nappaan pistoolisi ja ammun sinut?
Vasili kohautti olkapäitään.
- Sitten Volodja lähettää jonkun muun hoitamaan homman. Et pääse pakoon.
Jaroslav painoi kasvonsa käsiinsä ja ryhtyi Vasilin järkytykseksi itkemään. Jaroslav iski nyrkillään pöytää.
- Se ei ole oikein! Jaroslav huusi. - Meidät hylättiin sodan jälkeen. Minä tarvitsen aineita pystyäkseni nukkumaan. Eikö sinulla muka ole painajaisia Afganistanista?
- Minulla on nykyisin uusia painajaisia, Vasili sanoi.
Itse asiassa painajainen oli melkein sama, mutta kasvottomat mujahideenit olivat muuttuneet kasvottomiksi OMON-joukkojen miliiseiksi. Kummassakin painajaisessa Vasili ampui häntä päin hyökyvää vihollislaumaa kunnes hänen aseensa iskuri löi tyhjää. Vanhempi painajainen loppui siihen, kun mujahideenit saivat hänet kiinni. Uudemman painajaisen lopussa Vasili katseli, kuinka kymmenien lasertähtäinten punaiset pisteet tanssivat hänen kehollaan.
Jaroslav hieroi päätään ahdistuneena. Sitten hän kohotti katseensa ja tuijotti Vasilia suoraan silmiin.
- Minä saan hommattua rahat, jos autat minua, Jaroslav sanoi. - Jonkun matkan päässä Murmanskista on laiton kasino nimeltä Krokotiili. Pohjoisen laivaston upseerit ja läheisten suljettujen kaupunkien asukkaat käyvät siellä pelaamassa.
- Aiotko ryöstää kasinon? Siellä on varmasti kymmenittäin vartijoita.
- En kasinoa vaan auton, jolla rahat viedään Murmanskiin pankkiin. Tapailin yhtä hölösuuta Alekton sihteeriä, joka kertoi arvokuljetusauton reitin kun juotin häntä tarpeeksi. Auto kulkee sivuteitä, jottei herätä huomiota, mutta siinä on kaksi vartijaa. Yksin en saa pidettyä heitä aisoissa, eikä täällä ole ketään, kehen luottaisin. Auta minua ryöstämään arvokuljetusauto, niin voin maksaa velkani ja säästän henkeni.
Vasili epäröi. Ajatus tuntui huonolta, mutta häntä säälitti armeijatoverinsa ahdinko. Vasili kaatoi itselleen ryypyn ja joi sen kerralla. Vodkan lämmittäessä mahaa hän teki päätöksensä.
- Me tarvitsemme aseita, Vasili sanoi. – Minulla on vain pistooli. Sillä ei pidetä kahta vartijaa kurissa.
Jaroslav virnisti, nousi ylös ja meni sänkynsä luokse. Hän kaivoi jotain sängyn alta ja käännähti äkisti. Vasilin sydän jätti yhden lyönnin väliin hänen nähdessään Jaroslavilla AK-47 rynnäkkökiväärin, jonka piippu oli suunnattu suoraan häneen. Hän päätti kuitenkin olla yrittämättä napata pistooliaan pöydältä. Jaroslav ampuisi hänet täyteen reikiä ennen kuin hän ehtisi itse ampua laukaustakaan.
- Ruki vehr, kapitalist! Jaroslav huusi. – Pikku matkamuisto Afganistanista.
Jaroslav palasi pöydän luokse ja laski rynnäkkökiväärin pöydälle.
- Toimiiko tuo? Vasili kysyi.
- Olen pitänyt sen kunnossa. Merisotilailta saa ammuksia aineita vastaan. Käyn aina välillä metsästämässä kun rahat eivät riitä ruokaan.
Vasili otti rynnäkkökiväärin ja käänteli sitä käsissään. Ase oli kolhuinen, mutta vaikutti toimivan moitteetta.
- Milloin seuraava kuljetus on?
- Perjantain ja lauantain tuotot tuodaan Murmanskiin sunnuntaiaamuna. Meillä on siis huominen aikaa suunnitella keikkaa.
Jaroslav kömpi aamuyöllä omaan sänkyynsä ja Vasili meni Nissaniin nukkumaan. Hän käänsi etupenkin melkein vaakatasoon ja nukahti pian päällystakki peittonaan. Keikan suunnittelua jatkettiin seuraavana aamuna vodkan voimalla. Vasili ja Jaroslav kävivät kaupungilla hankkimassa tarvikkeita. Naamarit löytyivät helposti, mutta univormun hankkiminen vaati hieman työtä. Parilla vodkapullolla ja ruplatukolla sekin onnistui. Iltapäivällä he kävivät Jaroslavin Nissanilla etsimässä sopivaa väijytyspaikkaa ja kun sellainen löytyi, he palasivat kaupungille syömään.
Volodja soitti kesken ruokailun Vasilin puhelimeen, mutta Vasili päätti olla vastaamatta. Hän ei halunnut ryhtyä selittämään, miksi Jaroslav oli vielä hengissä ja mitä hän oli aikeissa tehdä. Volodja ei ilahtuisi ajatuksesta, että hänen alaisensa sekaantuisi arvokuljetusauton ryöstöön sen sijaan, että hoitaisi vain hänelle annetun tehtävän. Vasili ei myöskään halunnut valehdella, ettei ollut vielä löytänyt Jaroslavia. Joku Tambovin jengistä oli saattanut nähdä hänet Jaroslavin seurassa ja tieto saattaisi kantautua Pietariin asti. Vasili järkeili, että kunhan hän veisi velkarahat Volodjalle, tämä ei kyselisi Murmanskin tapahtumista.
Jaroslav olisi halunnut jatkaa ruoan jälkeen iltaa Murmanskin juottoloissa, mutta Vasili pakotti hänet palaamaan autotallille. Vasili piti huolta siitä, ettei Jaroslav käyttänyt aineita keikkaa edeltävänä iltana. Hän ei myöskään antanut Jaroslavin juoda tolkuttomasti vodkapaukkuja, mistä Jaroslav valitti pitkään ja hartaasti. Lopulta Vasili joutui vetoamaan kersantin arvoonsa ja määräämään käskyäänellään sotamies Jaroslavin nukkumaan.
Sunnuntai valkeni kylmänä ja harmaana. Vasili ja Jaroslav ajoivat hyvissä ajoin väijytyspaikalle. Jaroslavin Nissan vietiin jonkin matkan päähän piiloon toisen sivutien varrelle. Jaroslav hikoili, vapisi ja oli hermostunut. Vasili mietti jo koko keikan peruuttamista, mutta päätti jatkaa, koska ei keksinyt muuta tapaa hankkia rahoja. Kun Vasili oli vaihtanut vaatteet, he menivät väijytyspaikan luokse odottamaan. Odotusta kesti pari tuntia, joiden aikana kului paljon tupakkaa. Viimein kuului lähestyvän auton ääntä. Molemmat laittoivat naamarit päähänsä. Jaroslav meni rynnäkkökiväärin kanssa piiloon väijytyspaikan luona olevien puiden taakse. Vasili kävi makaamaan maahan kasvot maata kohden niin, ettei hänen kädessään ollut pistooli näkynyt.
Hetken päästä paikalle ajoi Alekton tunnuksilla varustettu Lada Niva. Vasilin mieleen tuli ajatus, että ehkä Alekton auto ei pysähtyisikään vaan ajaisi hänen ylitseen. Ehkä vartijoita oli kielletty pysähtymästä, vaikka mitä tapahtuisi? Alekton auto kuitenkin pysähtyi ja vähän ajan päästä sen moottori sammutettiin. Vasili oli laskelmoinut oikein. Alekton vartijat eivät voisi tyynesti ohittaa miliisin univormussa keskellä tietä makaavaa miestä vaan tulisivat tutkimaan, mitä oli tapahtunut. Vartijat tunsivat lojaaliutta miliisejä kohtaan eikä heidän radionsa kantaisi täältä asti Murmanskiin, jotta he voisivat ilmoittaa tapahtuneesta. Väijytyspaikka oli sopivasti läheisen kukkulan luomassa katveessa.
Auton molemmat ovet suljettiin ja hiekkatie rahisi vartijoiden askelista. Kun askeleet olivat tarpeeksi lähellä, Vasili pyörähti kyljelleen ja tähtäsi lähempää vartijaa pistoolillaan. Vartijat hämmentyivät nähdessään miliisin, jonka kasvoilla oli Stalin-naamari ja joka tähtäsi heitä pistoolilla. Samassa Jaroslav ilmaantui metsiköstä rynnäkkökiväärin kanssa kasvoillaan Lenin-naamari. Vasili nousi seisomaan.
- Ottakaa rauhallisesti, Vasili sanoi. – Haluamme vain rahat. Antakaa auton avaimet ja käykää maahan makaamaan.
Vartijat vilkuilivat toisiaan sekä ryöstäjiä, mutta eivät tehneet elettäkään totellakseen. Nuorempi vartija yritti siirtää kätensä aseensa kahvalle.
- Käsi irti pistoolista! Jaroslav huusi hermostuneena.
Nuorempi vartija siirsi kätensä vähän kauemmaksi aseestaan. Kumpikaan ei antanut auton avaimia tai käynyt maahan makaamaan. Vasili alkoi hermostua.
- Teille ei käy mitään, jos vain tottelette ja me saamme rahat, Vasili toisti.
Vanhempi vartija ryhtyi ottamaan avaimia vyöltään ja Vasili siirsi katseensa häneen. Nuorempi vartija näki tilaisuutensa tulleen ja yritti vetää aseensa. Hän ei ehtinyt ampua laukaustakaan ennen kuin Jaroslav veti liipaisimesta. Sarjatulella ollut AK-47 rätisi ja vartija kaatui maahan luotien lävistämänä. AK-47 vaikeni ja äkillinen hiljaisuus jähmetti kaikki niille sijoilleen. Jaroslav tointui ensimmäisenä ja riensi kuolleen vartijan luokse.
- Minä käskin tuota pentua pitämään näpit irti pistoolista, Jaroslav selitti lähes paniikissa todettuaan vartijan todella kuolleen.
- Ammu hänet, Vasili sanoi tylysti ja nyökkäsi kohti toista vartijaa.
Vanhempi vartija katsoi kauhuissaan ensin Vasilia ja sitten Jaroslavia.
- Mitä sinä sanoit? Jaroslav kysyi. – Se oli vahinko, miksi minä tuon toisen ampuisin?
- Sinä muutit juuri ryöstön ryöstömurhaksi, Vasili sanoi kylmästi. – Jos tulee ruumiita, todistajia ei jätetä.
Jaroslav kohotti aseensa, mutta ryhtyi empimään ja laski aseensa.
- Minähän sanoin, että se oli vahinko, Jaroslav uikutti. – En minä ole murhaaja.
- Mitä sinä höpiset? Ei sinulla Afganistanissa ollut ongelmia vetää liipaisimesta.
- Sota on eri asia kuin kylmäverinen murha!
Vasili laittoi pistoolinsa povitaskuun ja nappasi rynnäkkökiväärin Jaroslavin kädestä. Hän ei halunnut käyttää omaa asettaan, ettei kuolleita vartijoita pystyttäisi yhdistämään häneen. Jaroslav saisi molempien vartijoiden kuoleman niskoilleen. Oma syynsä, kun oli mennyt tyrimään.
- Luuletko tuomaria kiinnostavan, ammuitko vartijan tahallisesti? Vasili ärähti. – Minua ei kiinnosta kitua loppuelämääni Ognenny Ostrovin saarella, vaikka loppuelämäni siellä olisikin lyhyt.
Hän laittoi rynnäkkökiväärin yksittäistulelle ja ampui vartijaa rintaan. Vartija lysähti polvilleen ja Vasili ampui häntä uudestaan. Vartija kaatui maahan kasvoilleen ja makasi liikkumatta. Vasili ampui varmuuden vuoksi vielä kolmannen kerran ennen kuin riisui naamarinsa. Jaroslav riisui myös naamarinsa paljastaen kalpeat kasvot. Vasili otti auton avaimet kuolleelta vartijalta ja käveli auton taakse.
- Keikka on mennyt niin päin helvettiä, että puuttuisi enää ettei autossa edes olisi rahaa, Vasili murahti.
Vasili avasi takaluukun. Tavaratilassa oli kuusi mustaa putkikassia. Vasili avasi yhden laukuista ja havaitsi helpotuksekseen sen olevan täynnä rahaa. Vartijoiden ruumiit raahattiin piiloon läheiseen maakuoppaan. Jaroslav peitteli ruumiit hätäisesti, minkä jälkeen he palasivat Alekton autolle. Vasili meni matkustajan puolelle ja käski Jaroslavin ajaa oman autonsa luokse. Hetken päästä Jaroslav oli jo rahojen lumoissa ja oli lähes unohtanut kuolleet vartijat.
- Mitä me teemme lopuille rahoille? Jaroslav kysyi. – Kasseissa on paljon enemmän rahaa kuin mitä tarvitsen maksaakseni velkani.
- Ota niin paljon kuin haluat, Vasili vastasi. – Vie vaikka kaikki. En halua joutua selittämään Volodjalle, mistä olen yhtäkkiä saanut kassillisen rahaa.
- Minä ainakin lähden täältä perslävestä jonnekin, missä on lämmintä, Jaroslav sanoi. – Vaikka Espanjaan. Mikset lähtisi mukaan? Ryypätään ja rellestetään rahat. Kun rahat loppuvat, tehdään uusi keikka ja vaihdetaan maisemia.
Ajatus houkutteli Vasilia hetken aikaa, mutta sitten hän pudisti surullisena päätään.
- Volodjan hommista ei jäädä eläkkeelle. Tiedän liikaa hänen touhuistaan, jotta hän voisi päästää minut menemään. Hän etsisi minut käsiinsä, menisin mihin tahansa.
- Lupaan lähettää sinulle kortin Espanjasta, Jaroslav virnisti.
Kun he pääsivät Jaroslavin auton luokse, Vasili nousi kyydistä soittaakseen Volodjalle. Jaroslav jäi autoon suunnittelemaan, miten tuhlaisi rahat. Puhelimessa oli kenttää juuri sen verran, että sillä sai soitettua.
- Sinua on vaikea tavoittaa, Volodja sanoi. – Yritin soittaa eilen. Mitä oikein puuhasit? Joko Jaroslav on mullissa?
- Oli eilen vähän hommia, Vasili sanoi epämääräisesti. – Jaroslav maksoi velkansa, joten en nähnyt mitään syytä päästää häntä päiviltä. Lähden tänään takaisin Pietariin.
- Rahat ovat mukava bonus, mutta sinut lähetettiin kylmentämään Jaroslav. Tapa hänet.
- Mutta hänhän maksoi velkansa, Vasili vastusteli. – Miksi hänet pitäisi kylmentää?
- Koska minä sanon niin ja koska hän maksoi velkansa vasta kun oli aivan pakko. Jos hänet jätettäisiin henkiin, se olisi huono esimerkki muille. Muutkin luulisivat saavansa rajoittamattoman takaisinmaksuajan. Onko asiassa vielä jotain epäselvää?
- Entä jos hän maksaisi kunnon korkoa velalle? Vasili kysyi epätoivoisena.
- Minä tiedän, että hän on sinun vanha armeijakaverisi, Volodja vastasi. – Bogdan kertoi sen minulle. Hän ehdotti sinun lähettämistäsi, jotta saamme selville oletko vielä lojaali. Eikö tyttäresi muuten opiskele Moskovassa? Bogdan on siellä päin asioilla ja hän veisi varmasti mielellään terveisiä tyttärellesi.
- Se ei ole tarpeen, Vasili sanoi. – Hoidan homman loppuun.
Vasili palasi Alekton autoon. Jaroslavin hymy katosi, kun hän näki Vasilin ilmeen.
- Volodja haluaa sinut yhä hengiltä, Vasili sanoi. – Hän aikoo tehdä sinusta varoittavan esimerkin.
- Et kai sinä minua ampuisi? Jaroslav kysyi.
Vasili ei sanonut mitään.
- Anna minä otan yhden kassillisen rahaa ja häivyn. Sano Volodjalle, että olen kuollut. Lupaan pitää matalaa profiilia etkä kuule minusta enää koskaan.
- Yhtä matalaa profiilia kuin täällä Murmanskissa? Sinä onnistut aina hankkiutumaan vaikeuksiin. Jossain vaiheessa Volodja saisi kuitenkin selville, että olet hengissä ja minä olen valehdellut. Paskat minä itsestäni, mutta en halua tyttärelleni käyvän mitään.
- Ammutaan Volodja!
- Hänellä on henkivartijoita.
- Hankitaan kasa aseita ja viedään niitä pirulaisia mukanamme niin paljon kuin mahdollista. Kaadutaan saappaat jalassa. Räiskitään niin kuin amerikkalaisissa elokuvissa!
- Tämä ei ole amerikkalainen elokuva, Vasili sanoi.
Hän otti aseensa povitaskusta ja ampui Jaroslavia ohimoon. Sitten hän pyyhki aseesta sormenjälkensä ja laittoi sen Jaroslavin käteen. Tunnontuskiin tullut ryöstäjä ampui itsensä, siihen johtopäätökseen miliisit tulisivat, Vasili mietti. Ase voitaisiin yhdistää sekalaiseen määrään rikoksia Pietarissa, mutta sitä ei pystyttäisi enää yhdistämään häneen. Jaroslav ei kertoisi Vasilin osuudesta tapahtumiin. Jos joku olisikin nähnyt hänet Murmanskissa, hän olisi vain Jaroslavin tuntematon ryyppykaveri.
Vasili nousi Alekton autosta ja haki Jaroslavin autosta kassin, jossa miliisin univormu oli ollut. Hän vaihtoi vaatteensa ja sulloi miliisin univormun kassiin. Sitten hän palasi Alekton autolle. Vasili avasi takaluukun, avasi yhden mustista putkikasseista ja sulloi omaan kassiinsa niin paljon rahanippuja kuin siihen vain mahtui miliisin univormun lisäksi. Loput rahat hän kaatoi maahan ja heitti kassin tien sivuun. Sitten hän tyhjensi loputkin kassit ja heitteli tyhjät kassit pitkin tienviertä. Tuuli levitteli seteleitä eikä kukaan pystyisi sanomaan, puuttuiko rahaa ja jos, niin kuinka paljon. Vasili meni Jaroslavin autoon ja ajoi pois.
Vasili ajoi niin lähelle Murmanskia kuin uskalsi ja hylkäsi auton tienvarteen. Hän jätti avaimet virtalukkoon ja ovet lukitsematta toivoen auton katoavan. Vasili otti rahat ja miliisin univormun sisältävän kassin ja lähti kävelemään hämärtyvässä illassa kohti Murmanskia. Kassissa oli rahaa niin paljon, että Jaroslavin velkojen jälkeenkin sitä jäisi sievoinen summa. Alkoi hiljalleen sataa lunta. Lumi peittäisi suuren osan jäljistä, Vasili ajatteli tyytyväisenä.
Vasili katsoi kelloaan ja arvioi ehtivänsä hyvin kello 22 aikoihin lähtevään Pietarin junaan. Juna pysähtyisi Vienan Kemissä tunnin ajan, joten Vasili ehtisi käydä lähettämässä Anushkalle paketin. Jos tytöllä oli vähääkään järkeä päässään, hän ei ryhtyisi huutelemaan tuntemattomalta lähettäjältä tulleesta rahalähetyksestä vaan käyttäisi rahat opiskeluunsa. Miliisin univormun hän heittäisi ikkunasta jollain syrjäisellä rataosuudella.
Vasili päätti, että hänen pitäisi hankkiutua eroon Bogdanista. Bogdan yritti ilmiselvästi hankkiutua Volodjan suosioon ja oli laskenut sen varaan, että Vasili ei kylmentäisi Jaroslavia, jolloin hän pääsisi eroon Vasilista. Bogdan olisi varmasti tarjoutunut itse hoitelemaan sekä Jaroslavin että Vasilin jos Vasili ei olisi totellut. Vasililla olisi junamatkalla Pietariin aikaa miettiä, miten hoitelisi Bogdanin.
Jussi Katajala on espoolainen kirjoittaja, joka on julkaissut lukuisia novelleja eri lehdissä, kuten Seikkailukertomuksissa, Usvassa ja MeNaiset.fi:ssä. Lisäksi hänen novellikokoelmansa Nereidien saleista pohjoisille rannoille on luettavana ilmaiseksi täällä.
