keskiviikkona, joulukuuta 21, 2011

Tarja Sipiläinen: Elonkorjuu

Jarkkoa tönäistiin takaapäin, kun hän oli kurkottamassa takkiaan narikasta.
”Voi anteeksi”, sopersi naisääni miehen korvaan.
”Ei se mitään”, Jarkko vastasi ja kääntyi lähteäkseen. Ennen portaikkoon astumistaan hän vilkaisi taakseen ja pysähtyi niille sijoilleen. Punaiseen viittaan kietoutuva voimakkaasti meikannut mustahiuksinen nainen näytti jotenkin tutulta. Nainen lähestyi korkokengissään horjahdellen, suuntaa hakien.
”Pauliina?” Jarkko kysyi.
Nainen kohotti harhailevan katseensa mieheen. ”Niin?”
”Sinä olet Pauliina. Olet värjännyt blondisi mustaksi, en ollut tuntea. Olen Jarkko, muistatko?”
Naisen silmistä näki, ettei hän tuntenut miestä, mutta silti hän otti tämän kyynärpäästä tukea.
”Oltiin yläasteella samalla luokalla.”
Naiselle nikotteli hartiat hytkyen. ”Jarkko. Joo muistan, landepaukku”, Pauliina hekotteli ja nojasi raskaasti Jarkkoon. ”Kuule lantasaapas, saatapas minut kämpille.”

* * *

Jarkko heräsi myllätyssä sängyssä Pauliinan itkuiseen ääneen. Nainen ravisteli miestä olkapäästä niin, että jouset notkuivat. Jarkko avasi silmänsä ja sulki ne saman tien. Ikkunasta helottava kevätaurinko vihlaisi otsalohkosta.
”Hei, herää! Sun on mentävä. Jos olet täällä, kun Hate tulee, se tappaa. Meidät molemmat!”
Pauliinan hätääntynyt ilme sai Jarkon kahmaisemaan vaatteet lattialta syliinsä. Sanaakaan sanomatta hän pukeutui. Ovella mies pysähtyi katselemaan kouluaikaista ihastustaan. Nainen hytisi puolipukeisena olohuoneen sohvalla, katseesta ei voinut päätellä mitään. Vaisusti hymyillen Jarkko astui kynnyksen yli.
”Nähdään.”

* * *

Heinäkuinen aurinko helli aamutorilla kauppiaita ja harvoja asiakkaita, jotka aamuvirkkuina olivat lähteneet ostoksille.
Jarkko arvioi myyntitiskiä. Varhaisperunat, porkkanat, herneet, tomaatit ja kurkut oli aseteltu houkutteleviin kekoihin. Mansikat hehkuivat syvänpunaisina roppeissaan. Kaikki oli valmiina jälleen uuteen toripäivään.
Jarkon katse hakeutui torin laidan kerrostalon B-rapun uloskäyntiin. Pauliina työnsi raskaan oven auki kyljellään. Mieheltä pääsi kirous, kun hän näki naisen mustan silmän ja kantositeeseen käärityn käden.
”Terve, sairas.”
Pauliina hymähti, mutta hymy ei yltänyt silmiin asti.
”Kaaduin”, nainen totesi ja hypisteli kurkkua terveellä kädellään.
”Olet aika tohelo. Muutaman kuukauden aikana ei ole tainnut olla montaa viikkoa, ettet olisi jostain mustelmilla”, Jarkko sanoi.
”Tulee helposti mustelmia. Ei tarvitse kuin vähän pöydänkulmaa sipaista”, naisen puolusteli. ”Otan tämän”, Pauliina ojensi kurkun punnittavaksi.
Jarkko seurasi katseellaan loittonevaa Pauliinaa. Mies oli tarkkaillut torin laidan toisen kerroksen asuntoa jo neljä kuukautta. Huoneiston suuret, kadulle antavat ikkunat paljastivat kaiken. Tutuiksi olivat tulleet Pauliinan vilkkaat kehonliikkeet, valloittava hymy, kun nainen puhui puhelimeen pyöritellen mustaa kiharaa etusormensa ympärille. Mies oli nähnyt myöhäiset joogahetket, ohuen yöasun läpi kuultavat vartalon kaaret niin monta kertaa, että osasi ne ulkoa.
Hän näki myös kiihkeät suudelmat ja halaukset, jotka kuukausien kuluessa vaihtuivat nyrkiniskuiksi.
Pauliina kävi lähes joka päivä ostoksilla Jarkon kojulla. Hatesta hän ei puhunut. Ei kertaakaan, ei sanaakaan. Kun Jarkko joskus ohimennen mainitsi miehen, Pauliinan katse tummui. Leukapielet kiristyneinä nainen vaihtoi puheenaihetta.
Jarkko heräsi mietteistään, kun hänen kädessään pitelemänsä tomaatti valui murskautuneena asfaltille.

* * *

Pauliinan punaisten silmien alla mustat varjot saivat kasvot näyttämään sairailta rusketuksen alla. Hän käänteli jättimäistä kaalinpäätä käsissään ja kohensi olallaan kantamaansa kukallista kauppakassia.
Jarkko tuijotti naista myyntitiskin yli ja odotti.
”Jarkko tuli ryyppyreissulta…” nainen purskahti itkuun.
Jarkko viittasi Pauliinan omalle puolelleen myyntitiskiä.
”Tuossa, ota nenäliina. Istu tähän”, Jarkko talutti Pauliinan pakettiautonsa tavaratilan reunalle. Nainen turisti nenänsä.
Torin toisella laidalla käveli vanha pariskunta, aamuvuorolainen veivasi kahvikioskin markiisikatetta sateensuojaksi. Oli rauhallista, niin kuin tähän aikaan syksystä usein näin varhaisella.
Jarkko ja Pauliina istuivat vierekkäin, vaiti.
Jarkko otti Pauliinan käden käteensä, kuljetti sormeaan pitkin elämänviivaa. Toisella kädellä hän nosti naisen leukaa niin, että katseet kohtasivat.
”Miksi et jätä sitä sikaa?”
”Tarvitsen apuasi.”
”Mitä vain, että pääset siitä mielipuolesta eroon.”
Pauliina nosti maahan laskemansa kassin ja avasi vetoketjun. Jarkon kasvot kalpenivat, hän kääntyi ja yökkäsi auton takarenkaalle.
”Loput ovat pakastimessa. Tuletko illalla? Viedään se hiekkamontulle.”

Tarja Sipiläinen on lappeenrantalainen kirjoittaja, jolta on aiemmin julkaistu novelleja eri lehdissä (Usvazine, Isku jne.) sekä antologioissa. Häneltä on aiemmin julkaistu Iskussa novelli "Viiden aistin juhla".