"Tervepä terve, Harvard. Mitäs college-poitsu puuhailee?"Ron nielaisi vihan, joka oli noussut Leon karkean tervehdyksen myötä, nyökkäsi Halille ja meni sisälle asuntoon.
"Oletan, että sinulla on meille hyviä uutisia", Hal sanoi.
"Joo, on kyllä. Varastoon on juuri tullut lähetys. Se tuli myöhään iltapäivällä eikä heillä ollut aikaa toimittaa siitä mitään lähiöiden kauppoihin. Herra Gilmore kertoi minulle siitä. Hän sanoi, että ne olivat kaikki laatuturkiksia."
Hal siemaisi martiniaan. "Erittäin hyvä, Ron. Oletan, että turvatoimenpiteet ovat samat kuin ennenkin?"
"Joo, ne ovat palanneet normaaliin. Oli hyvä idea pitää väliä keikkojen välillä."
"Minä en tykkää siitä", Leo sanoi. "Liian pitkät välit hommien välillä, liian vähän rahaa. Pakko syödäkin joskus."
Hal sanoi: "Sinulla olisi paljonkin rahaa, Leo, jos et tuhlaisi sitä laukkakisoissa."
Leo mulkoili, mutta ei sanonut mitään. Ron toivoi, että hänkin joskus uskaltaisi puhua samalla tavalla Leon kaltaiselle isolle pukarille. Mutta Hal olikin pomo ja koko keikka oli ollut hänen ideansa, joten hän pystyi sanomaan ihan mitä halusi.
"Hyvä on sitten", Hal oli juuri sanomassa, "Leo ja Calvin menevät sisään tavalliseen tapaan ja nappaavat turkikset."
"Calvin on kipeänä", Leo murahti. "Hän ei pysty siihen."
Ron näki kylmän vihan leimahtavan Halin silmissä. "Mitä? Miksi et sanonut sitä aikaisemmin?"
"En tiennyt, että on tulossa keikka. On niin pitkä aika siitä, kun tämä college-poika tässä on antanut meille mitään vihjeitä - "
Hal katkaisi hänen selityksensä. "Se ei ole tärkeää. Pystytkö hoitamaan homman yksin, Leo?"
"En mitenkään. Ne laatikot on painavia." Leo vei tulitikun sikarinsa päähän. "Mites Harvard?"
Ron hätkähti yllättyneenä. "Minä? Nyt vitsailet. Minä vastaan lähetyksistä, en - "
"Et rikollinen vai?" Leo päästi naurahduksen. "Olet ihan yhtä rikollinen kuin mekin. Sinähän saat aina osuutesi, vai mitä? On jo aika, että nouset perseeltäsi ja alat tehdä jotain osuutesi eteen!"
"Hal, en minä voi tehdä mitään sellaista. Meidän sopimus oli vain että minä välitän teille tietoa."
Hal istui ja näytti ajattelevan. Hän ei näyttänyt kuulevan edes Ronin vetoomuksia.
Leo puhalsi savupilven ulos. "Mikä hätänä, Ronnie? Eikö siinä hienossa collegessa ollut murtokursseja? Kirjallisuuden proffat ei varmaan harrasta semmoisia puuhia."
Ron tunsi saman vihan ja hyödyttömyyden, jota hän tunsi aina kun joku paiskasi hänen koulutuksensa vasten hänen naamaansa. Hän nielaisi sen alas ja pakotti itsensä sanomaan rauhallisesti: "En ole mikään professori. Minä vain tein väitöstyöni Englannin kirjallisuudesta."
"Ja päädyit lastausvastaavaksi turkisvarastoon."
Vielä joskus, Ron sanoi itselleen. Vielä joskus... Ja sitten hän kitkerästi hyväksyi sen tosiasian, että vielä joskus -tilannetta ei koskaan tulisi. "Eipäs riidellä, miehet", Hal sanoi. "Meillä on edessämme epäsuotuisa tilanne, joka meidän pitää kääntää voitoksemme. Ron, ei ole kysettäkään siitä, ettetkö olisi ollut meille suureksi hyödyksi viimeisten kuukausien aikana. Nyt sinulla on mahdollisuus olla vielä suuremmaksi hyödyksi. Ja koska riski on suurempi, vaikuttaa siltä että reiluuden vuoksi palkkionkin tulisi olla suurempi. Mitä mieltä olet, Leo?"
Iso mies mutisi hiljaa, mutta nyökkäsi.
"Se on sitten sovittu", Hal jatkoi pehmeästi. "Kuka tietää että jos tämä keikka sujuisi hyvin, sinulle voisi kehittyä pysyvä paikka, Ron."
Ronista tuntui kuin uimarilta, joka on mennyt liian kauas rannasta ja oli juuri tajuamassa sen. "Mutta Hal", hän sanoi epätoivoisesti. "En tietäisi mitä pitää tehdä."
"Leo on hyvä mies. Teet vain mitä hän käskee."
"Jep, kaveri, seuraat vain käskyjäni ja saatat selvitä hengissä."
Ei näyttänyt olevan ulospääsyä. "Mi-mihin aikaan minun pitäisi tulla takaisin?" Ron kysyi Halilta.
Leo murskasi sikarinsa tuhkakuppiin. "Jos päästät nyt tuon kakaran ulos ovesta, et näe häntä enää koskaan", hän varoitti.
"Luulen, että saattaisi olla parasta, jos jäisit tänne, Ron. Ei siihen mene kuin muutama tunti. Älä näytä niin pettyneeltä. Mikään ei mene pieleen."
Leo nauroi karkeasti. "Joo, Harvard. Ei sinun tarvitse tehdä muuta kuin antaa sille kaikkesi, niin kuin collegessa!"
Kello oli vähän jälkeen keskiyön, kun Hal ilmoitti, että heidän oli aika lähteä. Ron huomasi ylös noustessaan, että hänen polvensa tärisivät. Leo laittoi samettitakkinsa päälleen. Hal avasi pöytälaatikon ja otti esille pistoolin.
"Ota tämä mukaasi", hän sanoi ja antoi aseen Ronille.
Pieni sininen ase tuntui raskaalta ja luonnottomalta Ronin kädessä. "Ase? En minä tarvitse mitään asetta, Hal. Minä en halua asetta!"
Leo työnsi sormen kovaa hänen rintaansa vasten. "Sinä otat sen, mutta pidät sitä taskussasi silloin kun minä olen paikalla, tajuatko? Se on vain siltä varalta, että jotain menee pieleen ja me joudumme eroamaan. Sitten olet omillasi, kundi."
Ron ei pitänyt asioiden saamasta käänteestä, mutta livautti silti pistoolin tuulitakkinsa taskuun ja seurasi Leota ulos asunnosta. "Hyvää onnea", Hal sanoi kun he olivat lähdössä. "Minä odotan täällä."
He nousivat Leon avolava-autoon ja ajoivat pois pitkin pimeitä, tyhjiä katuja. Ron nojautui matkustajan puolen oveen ja sairas pelko, joka söi hänen sisuksiaan, kasvoi joka korttelilta.
Leo katsoi häneen ja sanoi: "Älä mokaa tätä. Tämä on ihan yksinkertainen homma. Minä ja Calvin ollaan tehty se kolme kertaa ilman mitään ongelmia. Sinun ei tarvitse muuta kuin seisoa minun takanani ja auttaa minua kantamaan laatikot auton lavalle."
Ron nyökkäsi ja sanoi: "Okei", mutta okei oli kaukana siitä, miltä hänestä tuntui.
Kun he saapuivat varastolle, Ron oli saanut tunteensa hallintaan tiettyyn pisteeseen asti. Ei koskaan enää, hän lupasi itselleen.
Et voi tehdä tälle asialle enää yhtään mitään, mutta älä koskaan enää.
Leo pysäköi toimiston oven eteen. He livahtivat ulos autosta ja varoivat paukauttamasta ovia kiinni. Leo meni toimiston ovelle, työnsi kätensä taskuun ja kaivoi avaimen esiin. Ron muisti elävästi päivän, jolloin hän oli pöllinyt avaimen, teettänyt sitä kopion lounastunnilla ja palauttanut alkuperäisen.
Kun he olivat päässeet esille, Ron pystyi hädin tuskin näkemään Leota, kun hän seurasi ison miehen jäljissä pimeän toimiston halki. He menivät hiljaa varaston pääsaliin. Hengitys tuntui tarttuvan Ronin kurkkuun, kun Leo käytti taskulamppua löytääkseen haluamansa laatikot. Hän tiesi, että vartija oli yhdessä takahuoneista syömässä välipalaansa, mutta hänen hermonsa olivat silti kuin tulessa.
Homma sujui nopeammin kuin hän olisi uskonut. Osa hänen pelostaan haihtui, kun hän keskittyi auttamaan Leota kantamaan laatikoita. Hiljaisuus ja nopeus olivat oleellisia asioita. Ei ollut aikaa olla peloissaan.
Kun viimeinkin laatikollinen huipputurkiksia oli avolavan lavalla, he lähtivät nopeasti, pysähtyen vain siksi aikaa että Leo saattoi lukita toimiston oven uudestaan. Varkaudet, jotka olivat tapahtuneet monen kuukauden välein ja täysin ilman murtautumisen jälkiä, olivat saaneet turkisfirman hämilleen, juuri niin kuin Hal oli suunnitellutkin.
Reaktio tuli vasta kun he olivat jo monen korttelin päässä. Ron alkoi täristä joka puolelta, ja hänen vatsansa meni tiukalle nyrkille. Hiki tippui hänen otsaltaan illan viileydestä huolimatta.
Leo kääntyi katsomaan ja naurahti väheksyvästi.
Hal oli pelkkää hymyä, kun he kävelivät sisään. Hän virnuili Ronille ja sanoi: "Kaikki meni hienosti, vai mitä? Minähän sanoin että menisi."
Leo sanoi: "Minä haluan paukun. Sitten voimme purkaa turkikset." Hän nielaisi viskin, jonka Hal antoi hänelle, ja kysyi: "Koska saan osuuteni?"
"Menee varmaan ainakin ylihuomiseen ennen kuin saan rahat", Hal vastasi. "Onko okei?"
"Okei. Pannaan varmaan kolmeen osaan tällä kertaa, vai?"
"Joo, luulen että sinulle tulee kolmekymmentä prossaa, vanhan kahdenkymmenenviiden sijaan."
"Minun pitää kyllä saada enemmän kuin tämän college-pojan tässä. Oli isompi riski. Hän olisi voinut mämmätä kaiken."
Ron seisoi sivussa pää alhaalla, mutta nyt hän nosti katseensa ja sanoi: "Miksi sinun pitää koko ajan virnuilla minun koulutuksestani? Minähän pärjäsin ihan hyvin, enkö muka pärjännyt?"
Hal astui hänen eteensä ja sanoi nopeasti: "Ja luonnollisesti sinun osuutesi tulee olemaan isompi, Ron. Miltä viisitoista prossaa kuulostaa?"
Leo sanoi: "En tykkää nilkeistä, jotka sanoo että ne on parempia kuin minä vain sen takia, että ne on käyneet kouluja."
"Parempia kuin sinä!" Ron huudahti. "Sinähän tässä luulet, että olet parempi kuin minä! Sinä luulet, että sinussa on enemmän miestä."
"Miltä se viisitoista prosenttia kuulostaa?"
"Minussahan on enemmän miestä."
"Se on puolet siitä mitä Leo saa!"
"Se johtuu varmaan siitä, että sinussa on puolet vähemmän miestä kuin minussa."
Kukaan heistä ei odottanut sitä, mitä tapahtui seuraavaksi, kaikkein vähiten Ron. Kaikki tunne, joka oli jäänyt häneen kytemään, kiehahti nyt esiin, kaikki se viha ja pelko ja epävarmuus räjähti kuin luodit aseesta, joka oli nyt hänen kädessään, aseesta, jonka ne olivat antaneet hänelle.
Hal putosi ensimmäisenä, kiemurrellen heikkona lattialla ennen kuin kuoli, tukka edelleen siististi paikoillaan.
Leo yritti päästä Roniin käsiksi, mutta ehti vain pari askelta ennen kuin kaatui. Hän valitti hetken, ja sitten tuli hiljaista.
Ron seisoi hievahtamatta paikoillaan ruumiita katsellen. Hän ei tajunnut, mitä oli tapahtunut, mutta se oli todellakin tapahtunut. Nyt hänen piti tehdä asialle jotain.
Avolava-auto oli ulkona, täynnä arvokkaita turkiksia. Hänen täytyisi häipyä kaupungista, mutta ainakin hänellä oli mukanaan jotain, minkä avulla hän voisi aloittaa uuden elämän.
Hän kumartui ja tutki Leon taskuja, kunnes löysi avolavan avaimet. Hän piti outona, ettei ruumiin käpelöinti vaivannut häntä yhtään.
Mutta siinä vaiheessa kun hän istui avolavan ohjaamossa, tärinä alkoi.
Hän nojasi päätään eteenpäin ja lepuutti sitä vasten rattia. Jos hän häipyisi nyt, hän saattaisi joutua pakenemaan koko ikänsä.
Ron istui paikoillaan muutaman minuutin ajan ja toivoi, että tämä kaikki oli vain unta, josta hän voisi herätä. Sitten hän hitaasti nousi ulos autosta, pyyhki huolellisesti ratin ja kaikki kahvat.
Korttelin toisessa päässä oli puhelinkoppi. Ron tarkisti numeron ja paineli sen tärisevin sormin. Kun unelias miehen ääni lopulta vastasi, hän sanoi: "Täällä on Ron Davis, Mr. Gilmore. Minusta on kamalaa herättää teitä, mutta l-luulen, että olen löytänyt ne ihmiset, jotka ovat tehneet murtoja teidän varastoonne."
Kiihtyneitä kysymyksiä sinkosi toisesta päästä linjaa.
"Kyllä, olin menossa ohi aiemmin tänään ja näin avolava-auton häipyvän varastolta. Ei näyttänyt, että kenelläkään olisi ollut mitään oikeaa asiaa varastoon, joten seurasin heitä. Autossa oli kaksi miestä. He menivät asuntoon. Kuului - kuului ammuskelua. Yksi tyypeistä tuli juosten ulos. En tiedä, minne hän meni, mutta... luulen, että ne uudet turkikset ovat edelleen täällä autossa."
Gilmore änkytti hetken ajan jotain palkkiosta ja ylennyksestä ja nimityksestä ja palkankorotuksesta ja käski sitten Ronin jäädä sinne missä oli ja sanoi, että poliisi olisi kohta paikalla.
"Ilman muuta, Mr. Gilmore. Sopii hyvin."
Ron laski luurin, pyyhki pienen pistoolin ja pudotti sen viemäriin. Nyt hän voisi odottaa poliisia. Hän istui jalkakäytävän reunalle.
Sireenit alkoivat lähestyä yössä. Hän oli ratkaissut ongelmansa.
Nyt hänen vain täytyisi opetella elämään ratkaisunsa kanssa.
The Old College Try ilmestynyt alun perin Mike Shayne Mystery Magazinessa marraskuussa 1978 salanimellä R. Mason. Suom. Juri Nummelin. Julkaistu kirjoittajan luvalla.
James Reasoner on yhdysvaltalainen kirjailija, joka debytoi novellistina 1970-luvun puolivälissä ja romaanikirjailijana 1980 teoksella Texas Wind (uusintapainos 2005). Reasoner kirjoittaa noin miljoona sanaa vuodessa ja suurin osa hänen teoksistaan ilmestyy salanimillä. Hän bloggaa osoitteessa jamesreasoner.blogspot.com.
